Uutta ulkoasua

Tän blogin ulkoasun kanssa on kyllä niin takuttu. Banneri vaihtunut ja taustan kanssa säätöä. *huokaisu* vihdoinkin tämä on nyt sitten sellainen josta pidän. Tai banneri voisi olla hieman kapeampi, ettei se veisi koko ruutua, mutta en joko osaa käyttää picasaa tai siellä ei voi pelkästään kaventaa.
Kaikista onnellisin olen, kun tein tuon bannerin ihan itse. Yksin hermoilin, yksin takkusin, kun en tiennyt millaista halusin ja yksin latasin. :D

1

2

3.

Ei enää kirahveja, ei kameroita eikä ruskea ja keltainen pääveräissä.Blogistani taitaa tulla melko harmaapainotteinen.
Mutta koska minulle on myös tärkeää, että lukijat viihtyy täällä niin mitä pidätte? Tarvisiko jokin ulkoasussa muutoksia? :)

Se paras muisto

Mikä on paras muisto? 

Valokuvia rakastava tietysti vastaa, että valokuvat, mutta millaiset valokuvat? Itselleni niitä tärkeimpiä on tilannekuvat. Ne välittävät sen mitä arkemme aidosti sisältää ja mitä me oikeasti olemme. Tietysti voi asetella jokaisen hiussuortuman hyvin ja vetäästä ne viimeset pakkelit naamaan ja istua selkä suorassa hienolla timanttisella tuolitta tai olla hiukset sekaisin, suklaat naamalla nauraen räkä lentäen. Itselleni nuo jälkimmäiset ovat tärkeämpiä, mutta harmittavasti niitä on hirmuisen vähän. Niitä tilannekuvia kun osaa arvostaa vasta jälkeenpäin. Tämän hetkisistä kuvista osa on tilannekuvia ja osa taas ei ihan täysin.

Selityksenä vain, että yritimme kaverini kanssa ottaa hienon reppuselkäkuvan ja päädyttiin lopulta lumeen :D

Kuvan ottanut siskoni

Kuvan ottanut siskoni

Nämä kaikki kuvat on mulle vaan ihan hirveän tärkeitä! Kuvia olisi vielä paaljon lisää, mutta niissä esiintyy ihmisiä ja ilmeitä jotka eivät varmaan halua päätyä nettiin. :)

Millä tavoin te tykkäätte muistella asioita? Päiväkirja? kuvat? Vai päästä kaivelemalla vanhoja hetkiä? Musiikin kanssa? :)

Ps. Ajattelin tehdä postauksen loppuun aina pienen paljastuksen itsestäni. Ajattelin, että ehkä sitä kautte alatte pikku hiljaa tietämään persoonastani tai jotain. Kun itse tykkään tietää hieman bloggaajasta niin mitä oisitte mieltä? :)

Miten kiusaamiseen pitäisi puuttua?

Edellisessä "asia" postauksessa kerroin kiusaamiskokemuksistani (klik*).

 Tässä postauksessa pohdin, että miten mielestäni kiusaamiseen pitäisi puuttua ja toivon, että tekin kertoisitte kommenteissa oman mielipiteenne asiasta. Keskityn vain koulukiusaamiseen ja siihen miten koulussa siihen pitäisi puuttua.

Tausta: vintagebackgrounds

Nykypäivinä kiusaaminen otetaan onneksi vakavasti. Ainakin ylensä. Koulut osallistuu kivakouluun ja ala-asteella jo puhutaan, että miltä kiusatusta tuntuu ja painostetaan, että kiusaaja itse on heikko. Kiusaamisesta kuitenkin paapatetaan paljon mutta, kun se tulee vastaan niin nostetaan kädet pystyyn ja yritetään keksiä mitä ihmeellisimpiä syitä olla puuttumatta siihen. Kuten minun tapauksessani sanottiin "seurataan vielä ja katsotaan sitten, että mitä tehdään". Tuollaisesta reaktiosta tulee vain olo, että ei välitetä. Kukaan ei usko, että se kiusaaminen satuttaa ja on turvaton olo.

 Ja voi armias auttakoot jos kiusaaja onkin poika. Jos poika kiusaa tyttöä tai toisin päin. "Se vain tykkää susta" tai "Se haluaa sulta huomiota". Mitä ihmettä? Okei, voihan se olla että se tykkää, mutta pitäisi siihen siltikin puuttua. Edes kertoa sille, että miten ennemmin hakisi sitä huomiota toiselta.

 En pahemmin kotona puhunut kiusaamisesta. Pidin sitä ehkä enemmän riitana, vaikka kiusaamista se oli.

Koulussa pidettiin palvereita minun kanssani ja aina se sama "viikonlopun aikana kaikki varmasti jo unohtaa tän". No eipäs unohtanutkaan vaan jatkoivat sitä silloinkin.

Jotenkin niin tyhmää, että kun oppilas uskaltautuu kertomaan tuollaisesta asiasta opettajille niin ne vain lässyttävät, että "katsotaan hetken päästä. Koita vielä jaksaa". Hmm.. niin entä se kivakoulu?

Omasta mielestäni siihen pitäisi puuttua heti. Saman päivän aikana, kun oppilas kertoo asiasta eikä vasta kuukauden päästä. Kiusaajille pitäisi pitää kunnon puhuttelu, laittaa kotia asiasta viestiä ja jos kiusaaminen jatkuu niin pitää taas puhuttelu. Ottaa kotiväki mukaan, rehtori, kivakoulutiimi yms. Jos se vielä jatkumiselta jatkuu niin väliaikaisesti sitten vaikka erottaa koulusta. Rankaista eikä vain silittää päätä ja sanoa "maijasta ei nyt tunnu kivalta"

Niinkuin aiemmin sanoin siihen pitäisi puuttua heti eikä vasta viikkojen päästä. Tuossa ajassa kiusattu voi tehdä itselleen jotain, koska ei enää tiedä mitään muutakaan keinoa lopettaa tuskaansa. Voi myös käydä niinkin, että kiusattu ottaa itse ohjat käsiinsä ja menee ja tekee kiusaajille jotain.

Tausta: vintagebackgrounds

Miten teidän mielestä kiusaamiseen pitäisi puuttua vai puututaanko siihen jo tarpeeksi?

Kokemuksiani kiusaamisesta

Onko sinua joskus kiusattu? Huomautettu ilkeästi ulkonäöstäsi tai luonteenpiirteestäsi? Haukuttu mitä kauheimmilla sanoilla ja mustamaalattu sen minkä ehtii? 

Tässä postauksessa haluaisin keskittyä kiusaamiseen. Moni varmasti tietää tämän "kommentti jättää jälkensä" jutun. Aluksi ajattelin, että kirjoittaisin siitä, mutta haluan keskittyä kokonaan kiusaamiseen. Katsoa asiaa kiusaajan sekä kiusatun kantilta, koska itse olen valitettavasti ollut molempia. Tällä postauksella pyrin, että jokainen miettisi ennen kuin sanoo tai tekee. Kiusaaminen kun tekee tuhoa ihan hirveästi sekä kiusaajalle että kiusatulle.

Ala-asteella meidän luokkana tuli uusi tyttö. Kaikki tytöt halusivat hänestä uuden kaverin ja me suorastaan kilpailtiin hänen huomiostaan. Pojat taas eivät olleet kovin innoissaan uudesta oppilaastamme. He ottivat tytön silmätikukseen. Yksikin väärä liike ja tyttö sai haukkuja niskaansa.
 Itse olen aina ollut enemmän poikien kaveria ja varsinkin ala-asteella. Kaveerasin näiden kiusaajapoikien kanssa ja pian minustakin tuli se joka naureskeli tuolle tytölle. Pojat haukkui ja minä naureskelin kannustavasti mukana. Pian kuitenkin tajusin, että tytöstä oikeasti tuntui tosi pahalta. Rupesin olemaan hänen kanssaa välituntisin ja vapaa-ajoilla. Kuitenkin meidän välit pian tyssäs ja aloimme mollata toinen toisiamme. Tyttö jäi alakynteen, koska tiesin jo valmiiksi hänen heikkoutensa. Siinä kuitenkin vähän väliä sovittiin ja taas riideltiin yms.

Ylä asteelle päästyämme emme enää riidelty. Ei oltu kavereita eikä riitapukareita. Olimme samalla luokalla ja se ei ollut kummallekkaan ongelma. Molemmilla oli omat touhunsa ja porukkansa.
Itse kuuluin aivan ihanaan porukkaan. Porukka jossa oli tyttöjä sekä poikia. Harvoin riitoja, mutta kun niitä oli niin sitten niitä myös oli! Pojat eivät ylensä sekaantunut siihen vaan se oli tyttöjen välistä kinaa.

Riitely oli sitä mitä se nyt seiskaluokkalaisella voikaan olla tai ylipäätänsä ylä astelaisella. Haukuttiin päin naamaa, toisille kavereille ja pian taas oltiin sovussa. Kerran kuitenkin jouduin porukassamme sellaisen riidan keskelle, että siitä oli vaikea päästä ylös. Jokainen avautui minulle. Haukkui sitä toista jonka kanssa oli riidoissa ja minä taas sovussa. Kuuntelin sitä vuorotellen jokaiselta. Yritin neuvoa, mutta pitää ne luottamukselliset asiat sisälläni mitä muut olivat kertoneet.
No tuosta onneksi päästiin ylös ja kaikki oli taas sovussa. Jostain kuitenkin minun ja yhden tytön välille tuli riitaa. Taas sitä samaa haukkumista. Jostain se riita sitten kasvoi ja kasvoi ja porukka kääntyi mua vastaan. Pyörittelivät omia juorujansa musta ja alkoivat levitellä niitä. Se porukka ei varmaan enää itsekkään tiennyt, että mikä on totta ja mikä ei, mutta jatkoivat silti.

Pian koko kaupunki vihasi tai luuli mua jonkun laiseksi mitä en oikeasti ollut. Juorut vaan levis ja käytävillä tultiin kertomaan mulle mitä ihmeellisimpiä väittämiä. Kävelen luokalle joku huutaa perääni, että huora. Kävelen kotia ja joku taas huutaa jotain. Facebook täyttyy ilkeillä viesteillä ja tilapäivityksillä viitaten minuun. Puhelin täyttyy puheluista ja haukkumaviesteistä. Vaatteisiin syljetään ja mustamaalaaminen vain jatkuu. Pian kaikki menee siihen, että en enää mennytkään kouluun. 280h poissaoloja vuodessa ja joista 3/4 osa luvattomia poissaoloja. Ne tunnit mitkä olin koulussa meni kuraattorin luona. Onneksi tajusin käydä sielä. Kiusaamiseen yritettiin puuttua, mutta se oli jatkunut jo niin pitkälle, että ei se auttanut enää. Koko koulu luuli minusta niin ja näin.

Jotenkin siitä kuitenkin pääsin nousemaan. Kiusaaminen vähentyi ilkeäksi mulkoiluksi ja satunnaiseksi huuteluksi ja pukkimiseksi. Pukkiminenkaan ei ollut aina mitään pientä. Pukittiin portaissa sekä kampittiin. Onneksi en koskaan kaatunut, koska pää olisi varmaankin haljennut.
Pikku hiljaa tuo väheni ja väheni. Lopulta sitä kiusaamista ei niinkään enää ollut, mutta koska olin lintsannut koulusta niin paljon, en enää osannut mennä sinne. Jotenkin sitten opiin käymään taas koulussa ja kasille päästyäni löysin uusia kavereita ja ystäviä.

Nykyäänkin on välillä vaikea mennä kouluun, koska ne samat seinät yms. tuo vanhat mieleen ja alkaa ahdistaa, mutta onneksi minulla on ihania ystäviä siellä jotka auttaa jaksamaan. ♥

Pitkä postaus ja keskityin aika lailla vain kiusattuna olemiseen, koska se on tuoreempi tapaus ja paremmin mielessä. Jos voisin mennä ajassa taakse päin, muuttaisin sen, että en olisi koskaan ollut sen tytön kiusaamisessa mukana! Hänkään ei varmasti koskaan unohda nuita ikäviä muostojaan, joka on harmi.

Vielä kuitenkin sanon sen, että jos joskus näette kiusaamista älkää ajatelko sitä hänen omana ongelmanaan tai, että hän ansaitsisi sen. Kertokaa jollekkin siitä, koska kiusattu ei välttämättä itse kykene tai ei uskalla kertoa siitä! Jos joku olisi silloin mennyt minun puolestani kertomaan, että minua kiusataan olisin ollut enemmänkin kuin kiitollinen!

Onko teitä joskus kiusattu vai oletteko olleet itse kiusaajia? Miten saitte sen lopetettua?

PS. Toivottavasti jaksoitte lukea tämän romaanin, koska olen aina ollut surkea tiivistämisessä. :D

2013:n loppu

 Kertausta, että mitä blogini ensimmäisenä vuotena on ehtinyt tapahtua.

Bloginhan aloitin syyskuussa eli kuvia syys - joulukuusta. :)

Ei paljoa, mutta riittävästi kollaasiin. 

Hyvää uutta vuotta kaikille ja varokaa ettei raketit lennä minne sattuu!

Kuka mitä häh?

Postaus minusta.
Itse tykkään tietää hieman, että millainen bloggaaja blogia pitää, joten ajattelin kasata hieman tietoa minusta tähän postaukseen.

Olen Sini -99 syntynyt tyttö joka siis parhaillaan käy yläasteen 8 luokaa.
Minulla on 4 sisarta ja olen toisiksi nuorin perheessäni. Minä ja pikkusiskoni asutaan enää kotona ja vanhemmat sisaret ovat hommanneet oman katon päänsä päälle. Minunkin olisi tarkoitus lähteä yläasteen päätyttyä jonnekkin suorittamaan kaksoistutkintona jonkinlaiseksi kuvaajaksi.

Harrastan tanssia jota valmennan ala-asteikäisille. Harrastan myös graffitia sekä tätä valokuvaamista.

Haluaisin osata vaikka ja mitä, mutta jos jokin yksi asia pitäisi valita niin kieliä! Ranskaa ja paremmin englantia. Tietysti haluaisin olla fiksu ja osata soittaa jotain soitinta (muutakin kuin suuta). Sekä sosiaaliset taidot ei olis pahitteeksi!

Luonteeltani oon aika ylienerginen (ainakin kaverien seurassa) ja oon ihan pienestä asti ollut tosi vilkas ja energiaa täynnä. Kuitenkin mitä vanhemmaksi oon kasvanut sitä rauhallisemmaksi muutun. Nykyään osaan myös olla hiljaa.
 Uusien ihmisten seurassa oon tosi ujo! Muutun ihan hiljaiseksi ja puhe aikalailla muminaa. Jotkut eivät usko, että mussa on myös ujo puoli, mutta totta se on!
Olen myös aika äkkipikainen ihminen. Jos jotain saan mieleeni niin toteutan sen ja muahan ei estellä!
Viikonloppujani tykkään viettää kavereiden seurassa, mutta toisinaan löhötä sohvalla suklaalevy vieressä tv:tä katsellen.

Pienenä sekä vieläkin minulla on outoja tapoja, tottumuksia ja pakkomielteitä.

Joskus minulla oli tapana sammuttaa valot silmät kiinni ennen nukkumaan menoa. Ensin silmät kiinni. Sitten valot pois ja silmiä pidettiin kiinni 3 sekunttia. Tämä siksi, että silmät ehti tottua piemään ja näin hämärästi.
Nykyään minulla on niin, että valot vaan pois. Sitten kun silmät alkaa tottua pimeyteen ja alan nähdä hämärästi laitan valot takaisin päälle ja sammutan uudelleen, että olisi taas pimeää.

Lähtiessäni pois kotoa ja talo on tyhjä huikkaan, että "nyt mä meen!" Jos unohdinkin vaikka avaimet pöydälle menen hakemaan ne, mutta ennen kuin voin mennä taloon ilmoitan, että unohdin avaimet ja haen pikaisesti ne.
Pelkään, että talossa on henkiä jotka tulevat esille aina talon ollessa tyhjä ja jos palaankin lyhyen ajan sisällä minun täytyy ilmoittaa siitä heille, että ne voivat mennä takaisin piiloon.

Aamu täytyy aloittaa vessassa käynnillä tai kaikki on pilalla! Jos vessa on varattu makaan sängyssä kunnes tiedän sen olevan tyhjä. Vessan takana jonottaminen unisena on inhottavaa.

Kouluruokalassa minun on aivan pakko saada järjestellä ottimet, kupit ja servetit hienosti tarjottimelle ennen kuin voin siirtyä seuraavalle "pisteelle".

Jos huomaan kellon olevan tasan 00.00 vahtaan sitä niin kauan, että se on 00.01. Ollessani pieni isoveli pelotteli, että jotain piruja tulee peilin kauttaan tuohon aikaan. Pakko aina varmistaa, että se aika menee ohitse.

En voi roikottaa kättä tai jalkaa sängyn ulkopuolella, koska pelkään että joku tarttuu siihen tai puhaltaa jalkaani.

Ennen kuin sammutan illalla valot minun on pakko toivottaa yhdelle ihmiselle hyvää yötä.

Toivottavasti tämä hieman selvensi teille, että millainen ihminen täällä on. Kysymyksiä tietysti saa laittaa ja vastailen sitten niihin. :)

Kurkistus viikonloppuuni ja tulevaan

Olin pitkästä aikaa siskollani käymässä (sekä yötä) ja näin pitkästä aikaa hänen lapsiaan! Ei tehty mitään kovin kummoisia, kokattiin, leikittiin lasten kanssa, katsottiin tv:tä, ulkoiltiin, luettiin kirjoja ja kuvattiin. Molemmat lapsoset kasvaneet huimasti! ♥

Perjantain olin iltaan/yöhön asti kavereitten kanssa ja sieltä sitten siskolle. Siskon kanssa muokkailtiin blogini ulkoasua ja mentiin ihme ja kumma ihmisten aikoihin nukkumaan! Herättiin sitten lasten aikoihin. ;)
Aamulla katsottiin lastenohjelmia ja tietysti aamutoimet. Sitten nokka kohti puistoa!
Puistosta tultuamme teimme pizzaa. :)

Syötyämme isompi meni nukkumaan ja sisko sekä minä että siskontyttö jäätiin pystyttelemään valkokangasta kuvaamista varten. Keräsimme rekvisiittaa kädenulottuville ja puin tytölle mekon jonka olin ostanut kirpparilta. Kuvia saatte kuitenkin nähdä erillisessä postauksessa. :)

Hetken päästä tytölle tuli aika mennä päiväunille ja jätimme valkokankaan yms. odottamaan isoveljeä.
Hänen herättyään hän myös pääsi hyppimään valkokankaalle ja kuvattavaksi.

Postaus hieman myöhässä. Viikonloppu on jo kaukana takana ja uusi jo edessä! :D

Nyt kurkistus tulevaan:

 Kaunis pikkuinen prinsessa ♥